Paikallaolo Agilityssä

MIHIN PAIKALLAOLOA TARVITAAN

Hyvän paikallaolon opettaminen voi olla hyvinkin haasteellista. Monella on ongelmana, että koira paikallaolo käskystä huolimatta, hiipii eteenpäin. Tämä voi johtua monesta syystä, mutta usein ongelmana on, että ohjaaja ei ole johdonmukainen paikallaolon harjoittelussa. Tarkoittaa siis sitä, että joskus annetaan koiran hiipiä eteenpäin ja joskus korjataan heti, kun koira liikkuu vähänkin eteenpäin. Agilityssä hiipiminen voi olla hyvinkin turhauttavaa, jos koira laitetaan odottamaan ensimmäisen esteen eteen ja koira alkaa hiipiä eteenpäin. Ja mitä lähempänä estettä koira on, sitä vaikeampi sillä on lähteä ponnistamaan ensimmäiselle esteelle ja todennäköisyys sille, että rima tippuu, kasvaa. Tämän takia hyvä paikallaolo agilityssä on tärkeää.

Hyvä paikallaolo voisi näyttää tältä; ohjaaja jättää koiransa paikallaolo käskyllä odottamaan ja ilman sitä enemmän varmistelua (käskyn hokemista tai käsimerkkejä käyttäen) ohjaaja liikkuu rennosti haluamaansa paikkaan ja vapauttaa koiran vapaa tai toisella käskyllä, kun itse on valmis ja koira lähtee liikkeelle vasta käskyn kuultuaan.

 

 

 

JOHDONMUKAISUUS HARJOITTELUSSA

Mitä sitten johdonmukaisuus paikallaolossa tarkoittaa? Se tarkoittaa, että kun antaa paikallaolo käskyn, koira tietää, että se aina tarkoittaa samaa. Paras ja helpoin kriteeri (eli se mitä koiralta vaaditaan) paikallaolossa on se, ettei yksikään tassu liiku. Jos sallii, että koira liikuttaa yhtä tassua, niin miten koira voi ymmärtää, ettei seuraavaa tassua saa liikuttaa? Tämän takia koira lähtee helposti hiipimään eteenpäin, eli rikkomaan paikallaolon.

Toinen yleinen ongelma on se, että ohjaaja antaa paikallaolo käskyn uudestaan, kun koira on rikkonut paikallaolon. Mitä koira tästä oppii? Se oppii, että jos paikallaolosta lähtee liikkeelle, ohjaaja antaa uuden käskyn, eli uuden tehtävän. Joillekin koirille uusi tehtävä tai käsky voi jossain määrin toimia palkkana, koska käskyn tai tehtävän jälkeen koira voi ansaita palkan. Sitä paitsi koira on päässyt rikkomalla paikallaolon pari askelta lähemmäs haluamaansa. Ja vaikka koira pysähtyisi saatuaan uuden paikallaolo käskyn, miten kauan se siinä pysyy? Agilityssä koira voi olla jo liian lähellä ensimmäistä estettä. Koiralla tulisi olla mahdollisuus tehdä ainakin yksi kunnon laukka-askel ennen ensimmäistä hyppyä, pystyäkseen suorittaa sen hyvin.

Eli jos koira rikkoo paikallaolon, joko hiipimällä eteenpäin tai tulemalla koko matkan ohjaajan luo, on parasta pyytää koira takaisin lähtöpisteeseen ja kokeilla uudestaan. Kun koira onnistuu, on hyvä muistaa palkata koiraa siitä, että se tekee oikein. Monesti paras tapa palkata paikallaoloa on mennä takaisin koiran luo ja palkata siitä, että se on pysynyt paikalla. Palkata voi joko namilla, jolloin koira pysyy paikallaolossa palkan aikana tai lelulla, jolloin on parempi vapauttaa koiraa paikallaolosta ennen lelulla palkkaamista. Joillekin koirille myös vapauttaminen harjoitukselle, esimerkiksi agilityssä ensimmäiselle esteelle, voi olla se palkitsevin asia. Toki tämmöisenkin koiran kanssa on hyvä joskus mennä takaisin koiran luo palkkamaan paikallaoloa.

 

 

 

VAIHTELE HARJOITUSTA, VÄLTÄ ENNAKOINTI

Jos paikallaolo aina suoritetaan samalla tavalla, koira oppii nopeasti ennakoimaan, milloin sille annetaan lupa lähteä liikkeelle. Tämä on toinen syy siihen, miksi koira helposti rikkoo paikallaolon. Esimerkiksi jos koira vapautetaan paikallaolosta aina pysähtymällä ja nostamalla käsi, koira yhdistää nämä luvaksi lähteä ohjaajan liikkeeseen mukaan. Näin koira alkaa ennakoida paikallaoloa niin, että kun se näkee ohjaajan pysähtyvän, se lähtee liikkeelle. Tämän takia on hyvä vaihdella, miten koira vapautetaan paikallaolosta. Joskus kannattaa siis vapauttaa koira, kun vielä liikutaan eteenpäin ja joskus paikalla seisten. On hyvä myös vaihdella sitäkin, että milloin koira vapautetaan. Jos aina vapautetaan koira paikallaolosta, kun lähestytään ensimmäistä estettä, voi koira varastaa (lähtee liian aikaisin), koska se tietää, että kohta annetaan lupa lähteä. Mitä enemmän vaihtelee sitä, milloin vapautetaan, sitä helpommin koira oppii odottamaan itse vapaa käskyä. Joskus voi mennä kolmannelle esteelle asti ennen kuin palataan koiran luo palkkamaan paikallaoloa.

Toinen asia mihin kannattaa kiinnittää huomiota, kun vapautetaan koira paikallaolosta, on se mihin koira katsoo. Koira, joka katsoo suoraan eteenpäin estettä, pystyy jo valmiiksi valmistautua hyppyä varten. Koira, joka katsoo ohjaajansa päin, ei samalla tavalla siihen pysty. Monelle koiralle toki opetetaan, ettei sitä vapauteta paikallaolosta ennen kuin ottaa katsekontaktin ohjaajansa. Toki innokkaan koiran kanssa se voi saada koiran keskittymään paremmin ohjaajansa. Parempi harjoitus olisi silti hyvän itsehillinnän opettaminen. Jos koiran halutaan katsovan estettä päin ennen kuin vapautetaan, on hyvä jäädä odottamaan, kunnes koira vilkaisee estettä päin ja nopeasti vapauttaa koira esteelle. Koiralla, jolla katsekontakti ohjaajaan on vahvistettu, tämä voi olla haasteellista. Silloin kannattaa alussa vapauttaa heti, kun koira katsoo jotain muuta paitsi ohjaajaansa, vaikka ei katsoisi estettä päin. Pikkuhiljaa koira alkaa katsomaan muuta kuin ohjaajaansa ja silloin voidaan siirtyä siihen, että vapautetaan, kun koira katsoo estettä päin. Näin koira lähtee alusta asti keskittyneenä esteisiin.

Riippumatta miten hyvin koira paikallaolon osaa, on hyvä aina silloin tällöin muistaa palkata koiraa, kun se onnistuu. Näin koira pysyy motivoituneena paikallaolossa. Jos ohjaajan monesti täytyy korjata koiraa, turhautuu sekä ohjaaja että koira helposti ja harjoitteleminen ei ole enää yhtä hauskaa. Jos koira usein rikkoo paikallaolon, on hyvä helpottaa harjoitusta ja tehdä toistoja missä koira onnistuu. Eli jos koira rikkoo paikallaolon heti, kun ohjaaja ohittaa ensimmäisen esteen, on syytä aloittaa harjoittelu lähellä ensimmäistä estettä. Kun koira onnistuu, voidaan vähitellen lisätä etäisyyttä.

Kun paikallaolo agilityssä sujuu hyvin, voivat sekä ohjaaja että koira aloittaa radan hyvin mielin.

 

Lisää paikallaolosta on meidän Agilityn perustaidot- verkkokurssilla, johon ilmoittautumaan pääset täältä:

Agilityn Perustaidot- verkkokurssi